keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Toisen päätös toisen alku


Kuten varmaan moni on jo osannut aavistaakkin on tämä blogi tullut tiensä päähän. Elämäntilanne on muuttunut suunnitellusti toisenlaiseksi ja näin ollen koen, että myös bloginkin on hyvä näin ollen muuttua. Näinpä ollenkin Elämän kultahippusia blogi kiittää ja kuittaa ajasta jonka olette jakaneet kanssani blogin myötä
  ja toivottaa tervetulleeksi seuraamaan Rakkautta ja arkea blogia 
joka toivottavasti myös pikkuhiljaa nousee yhtä kauniiksi ja kukoistavaksi kuin tämäkin blogi oli. Tämän blogin jätän tänne olemaan ja elämään historian kirjoihin.

Kiitos ja kumarrus!

maanantai 3. kesäkuuta 2013

Ohjeita hyvään elämään, part 6



Ohjeita hyvään elämään tekstipätkä on lainattu
Anna-Leena Härkösen kirjasta Terveisiä pallomerestä ja muita kertomuksia.

Teksti pätkä julkaistaan kerran kuukaudessa.

---------------------------------------------------------------------------------------------------


Jos olet lähdössä bileisiin, joihin sinun ei pitäisi missään tapauksessa mennä, älä yritä tehdä päätöksiä tyyliin >>mä otan vaan pari ja tuun kotiin viimeistään kymmeneltä >>. Se on varmin tapa löytää itsensä pää wc-pöntössä kello neljältä aamuyöllä. Päätä, että nyt juhlit henkihieverissä ja panet elämän risaiseksi. Kun annat itsellesi luvan kaikkeen mahdolliseen, huomaat, ettei juhliminen huvitakkaan ja palaat kotiin jo kello yhdeksän.

maanantai 20. toukokuuta 2013

Kuukauden kirja: Katri Manninen - Sinä onnistut + Katri Manninen - Minä onnistuin

Katri Manninen - Sinä onnistut

Kirjassa on käytännön konkreettisia neuvoja ja ohjeita laihdutukseen,
sen aloittamiseen, kompastus kiviin sekä hyviä neuvoja ja niksejä. Kirjassa on ripaus
niin ruokavalio neuvontaa kuin henkisen puolen neuvontaa ja liikuntaa.

Tässä muutama kirjasta napattu ohje:

- Laihtuminen lähtee korvien välistä. Vasta kun todella uskot, 
että onnistut, sinä onnistut!

- Laihduttajan pahin vihollinen on hänen oma päänsä.

- Yhden asian opettelu kerrallaan riittää.

- Terveellisesti laihduttaessa useimmat eivät edes tunne olevan laihdutuskuurilla

- Kaikista herkuista ensimmäiset suupalat ovat parhaat.


 Katri Manninen - Minä onnistuin

Tämä kirja taas keskittyy kokonaisuudessaan henkiseen puoleen. Ja kuuluu
yhteen lempikirjoistani. Tämä on yksi parhaista teoksista mitä tässä kategoriassa tiedän!

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Voimakurssin päätös



 Voimakurssi on tullut päätökseen. Tarkoituksenani oli ensin kirjoittaa kurssista kirje kirjeeltä, jotain
mutta kuten RunoTalon Sari minua ennakkoon varoittikin voi kurssista kirjoittaminen olla hankalaa, koska se on niin henkilökohtainen.

Kurssin aikana opin nauttimaan elämän pienen pienistä asioista ja pohtimaan asioita eri kantilta.
Se avasi uusia näkökulmia niin elämän arvojen kuin tavoitteiden asettamiseen. Ja siihen, mikä elämässä on tärkeintä. Ns. sisäinen zen olo tila kasvoi samoin kuin henkinen minä.

Voin lämpimästi suositella kokeilemaan voimakurssia, sillä se on nimensä mukaisesti voimauttava.

Kurssiin pääset tutustumaan tarkemmin täältä (klik klik!) ja samasta paikasta myös tilaamaan sen.



maanantai 6. toukokuuta 2013

Ohjeita hyvään elämään, part 5




Ohjeita hyvään elämään tekstipätkä on lainattu 
Anna-Leena Härkösen kirjasta Terveisiä pallomerestä ja muita kertomuksia.

Teksti pätkä julkaistaan kerran kuukaudessa.

---------------------------------------------------------------------------------------------

        Liian tiukat pikkuhousut aiheuttavat valkovuotoa. Ja hyvät tytöt, nukkukaa yönne ilman alushousuja. Tavaran täytyy saada välillä hengittää vapaasti.